Millainen paikka on Venäjän ensimmäinen IT-kaupunki? Innopolis-pikaopas

Innopolis on aivan ainutlaatuinen pieni kaupunki. Rakennukset ovat kuin futuristisia laivoja, ja sen sijaan, että kaupunkimaisema koostuisi betonikolosseista ja niiden välissä vilahtelevista viheralueista, näkymää hallitsevat Svijagajoki ja läheiset harjut. Asukkaat ratkovat ongelmia yhdessä hallinnon kanssa viestisovelluksen avulla. Innopolis sijaitsee 50 kilometrin päässä Kazanista, joten Tatarstanin pääkaupunkiin matkaavan kannattaa sisällyttää matkaohjelmaansa myös käynti tässä Venäjän nuorimmassa kaupungissa.

Mistä kaikki alkoi

86 %

Innopolisin asukkaista kokee olevansa onnellisia (tutkimus 2017)

Venäjän ensimmäisen IT-alan ammattilaisille omistetun kaupungin historia alkaa vuodesta 2012. Venäjän federaation pääministeri Dmitri Medvedev, Tatarstanin tasavallan presidentti Rustam Minnihanov ja Venäjän federaation viestintäministeri Nikolai Nikiforov laskivat kaupungin perustamisen merkiksi kapselin, jossa oli kirje tuleville asukkaille. Uuden kaupungin oli määrä olla innovatiivinen kaikin tavoin. Innopolisin asemakaavan on suunnitellut Liu Thai Ker, joka tunnetaan myös Singaporen pääarkkitehtinä. Rakennussuunnittelusta vastasi paikallinen Innopolis Architect -yritys. Kesällä 2013 Innopolisiin avattiin yliopisto, joka keskittyy IT-alan tutkintoihin.

Virallisesti Innopolis vihittiin käyttöön kesäkuussa 2015. Tällä hetkellä kaupungissa asuu, opiskelee ja työskentelee 3 000 henkeä. Liike-elämän perustan muodostavat 150 valittua yritystä, joiden joukossa ovat esimerkiksi Yandex, Sperbank Tehnologii ja Tinkoff-pankki. Lyhyestä historiastaan huolimatta Innopolis on täysiverinen kaupunki: siellä on asuinrakennuksia, päiväkoti, koulu, yliopisto asuinkampuksineen, urheilukeskus, terveysasema, kauppoja, kahviloita, baareja, posti, kauneushoitola, hostelli ja yhteisöllisiä toimitiloja.

Reittiohjeet ja majoitus

Matka Kazanista Innopolisiin kestää noin tunnin. Taksilla matka maksaa noin 600 ruplaa suuntaansa. Helpoimmin kaupunkiin pääsee erityisellä yhteysbussilla, jonka pysäkkejä Kazanissa ovat Kombinat Zdorovje, sekä linja-autoasemat Vostotšnyi, ja Južnyi. Busseja kulkee tunneittain, ja niiden aikataulun voi tarkistaa kaupungin verkkosivulta. Lippu maksaa 80 ruplaa.

Innopolisin ainoa majoituspaikka on hostelli, joka sijaitsee Sportivnaja-kadulla. Hostellissa voi majoittua joko 12 hengen yhteishuoneeseen (650 ruplaa/yö) tai kahden hengen huoneeseen (1 900 ruplaa/yö). Hintaan sisältyy internet-yhteys, tee, kahvi, pyyhe ja vuodevaatteet.

Näkemistä ja tekemistä

Innopolis on nykyaikaisen tatarstanilaisen arkkitehtuurin lippulaiva. Kaupunki on suunniteltu luontoa pilaamatta, ympäröivä maasto huomioiden ja sen kauneutta korostaen. Kaupungissa on siis miellyttävää kuljeskella arkkitehtuuria ihaillen. Linja-autolla saavuttaessa kannattaa jäädä pois yliopiston pysäkillä. Yliopistorakennuksen suuret linjat mukailevat paikallisen maaston muotoja. Yliopiston edessä on A. S. Lopovin mukaan nimetty tekniikkakeskus. Sen sisällä on lasinen kehärakennelma, jossa on vihreitä kasveja, puuta ja kiveä symboloivat osiot muistuttamassa luonnon ekosysteemistä. Lumivalkoinen, särmiön mallinen rakennus on urheilukeskus. Keskuksen pinta-ala on 9 000 m2, ja sen suunnittelussa on noudatettu matemaattista logiikkaa: ikkunoiden koko pienenee lineaarisesti keskeltä reunoja kohti edettäessä. Urheilukeskuksessa on paljon toimintoja: 25-metrinen uima-allas, sauna, hamam, hierova allas ja kuntosali. Urheilu on Innopolisissa tärkeässä roolissa, sillä kaupungissa kannustetaan terveisiin elämäntapoihin ja pyritään kaikin tavoin edistämään niitä. Kaupungissa on lenkkipolkuja, polkupyörävuokrausta, jalkapallo-, lentopallo- ja koripallokentät sekä ulkotenniskenttä. Vuosittain kaupungissa järjestetään Innopolumarafon-niminen puolimaraton. Myös kaupunkia sekä Volga- ja Sijagajokia ympäröivillä harjuilla on miellyttävää vaellella.

Innopolisissa on kaksi yritystä, jotka tarjoavat kävijöille esittelykierroksia. Yksittäisiä matkailijoita palvelee Innogid-sovellus, jossa kerrotaan kaupungin tarjonnasta.

Ravintoloita

Innopolisin ravintolat ovat keskittyneet kolmeen paikkaan. Yliopistolla on kolme ruokalaa, kahvila Cava (jossa tarjotaan aamiaista päivittäin klo 12:een asti ja lounasta klo 12–15) sekä pikaruokala Wrap & Go, josta saa jäätelöä, pirtelöitä ja täytettyjä leipäsiä. Myös A. S. Popovin tekniikkakeskuksessa on ruokala (aterian hinta keskimäärin 250 ruplaa).

Sportivnaja-kadulla on kaksi erilaista ravintolaa. Italialaistyylisen Cacio e Vino -ravintolan kahden viikon välein vaihtuva menu keskittyy pizzaan, pastaan ja salaattiin. Tarjolla on klassikoita, kuten pizza margherita ja pasta carbonara, sekä erikoisuuksia, kuten pizza romana, jossa on anjovista ja kaprista, tai pasta saporita, jossa on sieniä ja tryffelikastiketta. Ravintolan suurista ikkunoista avautuu näköala kaupunkiin. Baari 108 on saanut nimensä Juri Gagarinin ensimmäisen avaruuslennon kestosta. Se tarjoaa saksalaisia, belgialaisia, tšekkiläisiä ja venäläisiä artesaanioluita sekä pientä purtavaa, kuten hampurilaisia, kalaa ja pähkinöitä.

Reitit

Suosittuja matkailijoiden keskellä

Lippujen hinta Kazaniin
" async>